Sairaskertomuksia

OSA 1:NILKKA. On ihana lauantai-ilta. Naapuri käy huikkaamassa, että sauna on vapaa. Kerään pyyhkeet syliini ja lähden kävelemään portaita alas ruokapöydällä loistavan kynttilän valossa. On hyvin hämärä ilta, sähkökatkoksen vuoksi meillä ei ole valoja. Luulen astuvani viimeiseltä portaalta lattialle, mutta välissä onkin yksi porras ja astun koko painollani vääntyvän nilkan päälle ja kaadun kivusta lattialle. Itkuhuutoa. Jarkon avustamana pääsen nojatuoliin ja saan pyyhkeen ja jäätyneen insera-pussin taltuttamaan kipua. Sauna jää väliin.

Sidon nilkkaani tukevan idealsiteen ja koetan selvitä maanantaiaamuun. Swedish Klinikkenin norjalainen lääkäri-Arne tutkii jalkaa, sitoo puhtaan siteen ja lähettää toiselle klinikalle röntgeniin. Brooks-klinikan röntgenlääkäri toeaa murtuman, jota Arne (sen kummemmin kuin minäkään) ei kuvista näe. Saan ohjeen tunnustella jalkaa viikon. Jos se on venähdys, alkaa kipu helpottaa viikossa, jos murtuma, särky pahenee.

Särky ei hellitä. Viikon kuluttua saan varpaista pohkeen yli ulottuvan kipsin. Murtumahan se. Sopivan kokoiset kyynärsauvat käydäään ostamassa polioon sairastuneitten keskuksesta. Kukaan ei pyydä rahaa valkoiselta naiselta, jolla on kyynärsauvat eikä hänen seurueeltaan. Kipsi jatkaa seuranani kotimaahan saakka ja siellä sen saa joku sahata tai liottaa irti ja päättää jatkohoidosta. Tarina jatkunee siis tältä osin.

OSA 2: AWASH PARK. Lähdemme kahden autoseurueen voimin kohti Awash Parkin kansallispuistoa. Varaamme menomatkalla hotellin lähikylästä ja lähdemme puiston kehuttuun ravintolaan syömään. Puiston alueelle päästyämme toisen auton liki 2v oksentaa ensimmäisen kerran. Ruokailun jälkeen samainen pieni uusi temppunsa ja alkaa olla kipeä. Meidän Suvi kakkaa legendaariset kainalokakat ruokapöydässä isänsä syliin. Onneksi söimme ulkoterassilla, muutoin haju olisi ollut karmeampi.

Taskulampun valossa pestään yhtä ja toista. Matkalla puiston halki portille siivotaan jälleen pienen tytön oksennusta ja seurueen toinen aikuinen valittaa vatsansa möyrintää. Toinen autokunta päättää jättää hotellin väliin ja palata yötä myöten Addikseen. Me päätämme jäädä. Puoliltaöin oksentaa Sakari. Muutaman kymmenen minuutin päästä oksentaa Suvi. Sama vuorottelu jatkuu Sakari lörökakkaepisoodien saattelemana aamuyön tuntien ajan. Minä en kipsikinttuisena voi mennä suihkuttamaan lapsia - Jarkko hoitaa p-duunia ihailtavasti ja vaihtaa välillä lasten eritteiden tahrimia vaateittaan puhtaisiin. Minä pakkaan pyykkiä tiivimpiin kasoihin. Aamupuoliviideltä herätämme Laurin, että voimme lähteä kohti kansallispuistoa. Lauri on lakanan valkoinen ja ennenkuin ehtii valittaa huonoa oloaan oksentaa hänkin.

Pohdimme mitä tehdä. Päätämme ajaa ainakin puiston portille sanomaan ettemme tarvitsekaan aamukuudelta vartijaa/opasta. Lapset tokenevat ja ilmaiset heikkoinakin halunsa ajella autolle edes hetken puistossa. Päätämme koettaa. Ajomatka pysähtyy likaisten vaatteiden vaihtoihin. Mieliala on silti uupuneen positiivinen. Näemme monenlaisia eläimiä; villisikoja, kuduja, dik-dik-minikauriita, kuumia lähteitä, kymmeniä lintulajeja ja afar- ja oromoheimon ihmisiä, jotka pukeutuvat persoonallisesti. Puiston puolikkaan kierrettyämme päätämme jättää leijonat ja vesiputoukset väliin ja lähteä ripeästi kohti Addista. Matkalla ostamme appelsiinilimpparia, pysähdymme oksennustauoille ja lohdutamme kipeitä itkeviä.

Maanantaina ja tiistaina pesemme oksennuksia, paijaamme väsyneitä pieniä ja kiikutamme kakkanäytteitä lähiklinikalle analysoitavaksi. Kenelläkään perheestä ei ole parasiitteja. Awash Parkin ruoka vain ilmeisemmin yllätti matkailijat inhalla tavalla. Kipsi varjeli minut kai tältä vitsaukselta?

Lohtua särkyneille: Mummu ja Vaari saapuvat tiistain vastaisena yönä joululomalle luoksemme. Pelkkä saapuminen parantaa kaksi lasta kolmesta. Kolmaskin alkaa toipua hiukan iltaan mennessä ja saunakin maistuu jo kipeimmin sairastaneelle. Elämä voittaa.Varsinkin kun apua saa Swedish Klinikkeniltä tässäkin tapauksessa. Mummun ja vaarin tuloa on odotettu enemmän kuin joulua. Ja tulee se joulukin vielä, ehkä jopa autenttisemman tuntuisesti tässä ilmanalassa ja perinteessä elämällä kuin kotomaassa konsaan.