lauantai 5. huhtikuuta 2008

kevättä ilmassa

Ihanaa on kevät. Liki olemattoman talven jälkeen alkaa kevät. Pulkkamäkeen ehdimme kaksi kertaa, hiihtämään Jarkko ja Lauri ehtivät kolmisen kertaa, muu perhe ei ollenkaan.

Minulla on ollut pieniä ongelmia kuvien laittamisen kanssa, joten blogikirjoittaminenkin on jäänyt, vaikka sanottavaa olis :D . Nyt kuvien lisääminen jälleen onnistunee ja kirjoitustahti voi tihentyä kun homma alkaa jälleen toimia.

Tänä pääsiäisenä meidänperheestämme lähti ensimmäistä kertaa virpojia liikkeelle. Ensin arkartelimme oksat yhdessä, jotte perheen pienimmillekin on virpomisoksia - Lauri olikin askarellut omiaan jo koulussa- ja sitten pukeuduimme ja lähetimme pienet virpojat iskän saattelemana liikkeelle.

Ensimmäistä kertaa muistimme huputtaa etupihat havut ihan itse! Tähän mennessä olemme a) joko jättäneet ne huputtamatta tai b) asia on huomattu muiden huputtaessa opuitaan tai c) naapurin Anja, puutarhaeksperttimme on muistuttanut meitä asiasta.

Muita kevään merkkejä on pyörien esilleottaminen. Pojat polkevat jo hurjaa vauhtia ja nautivat hieekaisen asfaltin päällä liirailemisesta. Viime viikolla Suvikin oppi polkemaan. Aikaisemminkin hän on "pyöräillyt" niin, että istuu kyydissä ja aikuinen vetää/työntää, Nyt hän polkee aivan itse ja ohjaileekin pyörän kulkusuuntaa kohtalaisesti. Meillä on taitava pieni tyttö!

maanantai 4. helmikuuta 2008

pikatsaus vielä paluuseemme

Mummu ja vaari tulivat luoksemma Etiopiaan jouluksi. Se tuntui hyvältä ja kotoiselta. Mummu kirjoitti kokemuksistaan ja blogiin tulevan tekstinkin, mutta: kuin kohtalon ivaa, Jarkko kaatui lentokentällä ja hänen tietokoneensa kovalevy hajosi. Ja kaikki syksyn sillä olleet tiedostot musertuivat lukemattomiksi, ikiajoiksi, mummun teksti siin samalla. Siinä yhteydessä hävisi myös uskomaton määrä sähköpostiosoitteita ja puhelinnumeroita, joten jos kaipaat yhteydenottoa, ota yhteyttä.

Lapset paranivat ruokamyrkytyksestään, ilman rankempaa nesteytystä, yhdessä selvisimme hengissä 2-3 päivän maaseutuajelustamme, shoppailimme mummun kanssa, vaari videokuvasi elinymäristöämme ja elämäämme ja ehtivät mummu ja vaari treffata Addiksessa lentokoneessa tapaamansa suomalais-etiopilaisperheenkin.

Suomeen palattuamme saimme yöpyä ja ruokailla mummilassa ja laskeutua pehmeästi kodin purkuun. Viikon kuluttua paluusta Merjakin sai kipsin pois. Terveyskeskuslääkärikäynnillä ei ihan selvnnyt mikä minulla sitten lopulta oli, kun minulla ja romanialaisella Kamelialla ei ollut yhteistä kieltä. Onneksi naapurin lääkäri katseli addiksen röntgenkuvia kanssani ja pohdiskeli nivelsiteitäni. Sama "jäykistyshoito" oli hänen mukaansa hoitona sekä murtumaan että nivelsidevammaankin. Suomessa asia toki hoidettaisiin ilman kipsiä, ortoosin avulla. Oli miten oli, kipeä jalka on tosinaan edelleen ja turvonnutkin hieman, mutta rasittamalla pitäisi se tulla ennalleen. Aika näyttää, rasitettu sitä ainakin on!

Turkish Airlines ansaitsee kolminkertaisen hurraahuudon matkajärjestelyistä. Lennon myöhästyttyä lähdössä, meidät kuljetettiin koko seurue ohi jonojen minun istuessa Suvi sylissä pyörätuolissa. Pääsimme lentokoneeseenkin varauloskäynnin kautta sellaisella catering-kuormurilla, jonka kontti nousi varauloskäynnin oven korkeudelle :) . Istumapaikoillamme oli reilut jalkatilat ja homma toimi mainiosti. Lisäksi meidän perheen lapset osoittautuivat aikamoisiksi sissi-matkailijoiksi - lento lähti myöhässä noin 03.45 yöllä ja lapset jaksoivat olla hereillä siihen asti.Lentokoneessa tirvaohjedemonstraation aikana vasta ui voitti.Uskomatonta!

Helsinki näyttäytyi sateisena, hämäränä ja samalla niin tuttuna. Väljillä moottoriteillä oli helppo ajaa kotiinpäin väistelemättä yhtään jalankulkijaa, kuoppaa tai eläintä. Arjen luksusta.

Kotona

Meillä on ollut pitkä kirjoitustauko. Sen aikana olemme sulatelleet näkemäämme ja kokemaamme. Purkaneet paffilaatikoita ja etsineet elämäämme täällä Suomessa. Kuvainnollisesti sanoen: Afrikantähden pelilauta on levällään edessämme napit käännettynä, rahat tuhlattuna ja lento kotiinkin on onnistunut. Peli on päättynyt, vai onko?

Olemme vastanneet moniin moniin kysymyksiin, juoneet etiopilaista herkkukahvia, katselleet matkamuistojamme ja kuviamme. Olemme palaamassa takaisin tähän elämään ja kotiin. Parhaiten jalkamme on laittanut maantasalle Lauri, reipas eskarilaisemme, jonka 8-12 koulupäivät tuovat viikkoon ryhtiä ja aikataulua.

Julkisesti joku meistä on kertomassa matkastamme 21.2. kahdessa paikkakuntamme eliksiirikerhossa, 24.2. kirkkokahveilla lähetyspyhässä, ja 6.3. Nuorten aikuisten illassa Tampereella. Epävirallisemmin meillä kylässä käydessään saa ja joutuneekin kuulemaan ja näkemään viimesyksyn elämää puheissamme ja olossamme. Tervetuloa kuulemaan ja purkamaan kokemusvyyhteämme kanssamme.

Kannattiko? Kannatti. Saimme elää kokonaisen ajanjakson erilaista elämää. Jättää suomimurheet taustalle ja tutustua toisenlaiseen elämäntapaan, arvoihin ja ajatusmalliin. Näkökenttä laajeni, ymmärrys kasvoi, osasimme ehkä hieman olla myötäelämässä lähetystyöntekijöiden arkea ja tuoda siitä kuvia/uutisia lähetysväelle kotimaassa. Kertoa, että uskallusta ei kadu. Päinvastoin, koemme, että olemme fraasinomaisesti yhtä kokemusta rikkaampia.

Lapset ovat kotiutuneet jälleen ällistyttävän nopeasti. Ainoastaan säätilan vaatima pukeutumisen määrä ja vaiva on herättnyt kiukkua ja turhautumista. Etiopia vilahtaa puheissa tuon tuostakin. Kun naapurin poika kuuli Sakarin sanat: " Sun silmäs on ihan niinkun afrikkalaisilla" (toim.huom. kauniit, suuret, ruskeat) hän ei oikein tiennyt oliko se kauniisti vai ilkeästi sanottu. Hyvällähän Sakari sen sanoi - ja äänensävy seuraavissa lauseissa rauhoitti epäilevän mielen. Suvi innostui "tästä kodista", joka hänelle tuntui jälleen kuin uudelta, että "Isi, täällä on leikkipuisto!" kun huomasi silloin lumettomalla takapihalla hiekkakasan ja kiikkulaudan. Lauri menee hyvillä mielin aamuisin eskariin ja on saanut uusia ystäviä, jotka olivat innoissaan, kun olimme koko perheen voimin näyttämässä matkakuvia ja maistattamassa luokkakavereilla sokeriruokoa.

Pitkän kirjoitustauon aikana olemme myös pohtineet, lopettaako blogi tähän vai jatkaako suomiarjella. Jatkamme kirjoittamista edelleen, mutta "pelin laatu" muuttuu; afrikan tähti on enää taustalla kuvioissa mukana ja pelin luonne muuttuu enemmän monopoliksi, muistipeliksi ja shakiksi. Miten saada rahat riittämään, mitä pitää kunakin päivänä tehdä - ja missä järjestyksessä, että yksi auto ja arjen hallinta saadaan hoitumaan niin, ettei ketään pussiteta liikumattomaksi ja peli pääty kiukkuiseen nappuloitten viskomiseen.