Viime maanantaina, 24. pvä syyskuuta, Jarkko sai etiopilaisen ajokortin. Maanantaina lisäksi shoppailmme ja pakkasimme auton täyteen tavaraa ja evästä matkalle. Tiistaaamuna klo 6 nostimme umpiuniset lapset ylös sängystä ja puimme heidät ja kannoimme autoon. Klo 6.30 lähdimme ajomatkalle kohti Arba Minchiä, jonne ajomatkan arveltiin kestävän 7-9 tuntia + tauot. Matkat täällä ilmaistaan useimmiten tunneissa kuin kilometreissä, sillä tien laatu määrittää hyvin pitkälle matkaan käytettävän ajan.
Matkan alkuosa taittui mukavasti, kun selvisimme kaupungista juuri ennen aamuruuhkaa. Yhdessä kohtaa esikaupunkialueella meinasimme juuttua tienvarteen pysäköityjen ja siinä yöpyneiden rekkojen rynniessä maantielle yhtäaikaa. Hetken odottelun jälkeen ystävälliset liikennepoliisit ohjasivat meidät ohittamaan suman pientareen kautta.
Alkumatkan lapset torkkuivat, myöhemmin söimme eväitä ja pikapysähdyimme vain Laurin pissahädän vuoksi ja vasta tunteja myöhemmin Soddossa äidin pissahädän vuoksi. Matkan edetessä etelää kohti ihmiset muuttuivat hymyilevimmiksi, meitä kohtaavan tuijotuksen määrä lisääntyi, lasten vaatteet näyttivät likaisemmilta ja lopulta päällepuettujen vaatteiden määräkin väheni. Eläinten määrä tiellä ja edessä ja kaikkialla oli suurin piirtein vakio; vuohia, koiria, aaseja, lehmiä ja muuleja.
Matkalla Soddosta eteenpäin pysähdyimme monta kertaa, lähinnä valokuvauksen vuoksi. Maisemat olivat vuoristoisen upeat ja tien vieressä kasvoi banaaneja ja joissakin puissa kiipeili paviaaneja :) . Paikalliset lapset ovat uskomattomia. Ensin paikalla ei ole ketään tai yksittäinen lapsi paimenessa ja stten niitä tupsahtaa jostakin paikalle kymmeniä. Niin kävi ajomatkojen pyshdyksillä joka kerran. Joillekin pysähdyspaikkojen lapsille annoin meidän eväshedelmiämme, omppuja ja appelsiineja, joita täällä eivät paikalliset oikein raaski ostaa. Ne ovat kalliita eivätkä täytä vatsaa samoin kuin injera-lätyt ja papu/linssiwotti-kastikeet. Banaanea täällä sitä vastoin on edullisesti tarjolla ja nitä he kyllä syövätkin.
Arba Minchissä meitä odotteli suomalainen Mirjami kotiapulaisensa kanssa. Joimme kaffit ja hetken päästä saimme suhteellisen kotoisen makuista makaronilaatikkoa ruuaksi. Lähialueen lapsia tuli pihaan, ensin koskettelemaan lastemme ihoa ja hiuksia ja sitten pelaamaan jalkapalloa ja kiipeilemään puissa. Nukkumaan kätkeydyimme malariahyttysiä pakoon moskiittoverkko-telttojen alle - ja hyvin uni maittoi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti