Gidolessa

Arba Minchin keskiviikko-aamun valjettua söimme aamupalaksi kaurapuuroa, leipää ja kaffia ja aloimme suunnitella lähtöä Gidoleen, pieneen kylään vuorilla. Siellä on Mirjamin toinen koti, kun hän kääntää Raamattua Gidolen ja Konzon kielelle. Ennen sinne lähtöä meillä oli kuitenkin vielä puuhaa Arba Minchissä. Aamulla ensimmäisen kuvausreissun jälkeen lähdimme krokotiilifarmille tutustuaan krokotiilien kasvatukseen, sitten Mirjamin työasiat viivästyivät ja mutkistuivat, niin kuin täällä on tapana, ja niinpä niiden ja sähkökatkoksen vuoksi pääsimme lähtemään kohti Gidolea vasta pitkällä iltapäivän puolella. Sää oli lähtiessä kaunis ja lämpöinen, mutta tie oli pitkittyneen sadekauden jäljiltä todella mutainen, kuoppainen ja märkä. Sitä mudan määrää ei voi edes osaa kuvitella kuvitella suomesta käsin, eivätkä mitkään kuvat oiken anna sille oikein oikeutta.

Ajoimme hurjaa vauhtia kotitietään porhaltavan Mirjamin perässä ja väistelimme tuttuun tapaan eläimiä, kuoppia, kiviä ja ihmisiä. Mirjamin pysähdyttyä yhteen kylään jättämään kyytiläisensä ja ostamaan banaaneita, automme ikkunat täyttyivät mustista kasvoista. Porukkaa sen kummemmin laskematta, voisin sanoa, että paikalla oli paljon lapsia, aikusia ja ihan ikä-ihmisiäkin! On häkellyttävää olla "julkkis", jota halutaan tuijottaa ja koskettaa. Hyvin meillä autossa istuvilla kuitenkin huumori riitti siinä ihmissuman keskellä.

Gidolessa kotimme oli 5 päivän ajan norjalaisten vieraskoti. Siellä tutustuimme uuteen vedensuodatusjärjestelmään nimeltään nerox ja elimme kotoisasti rivitalossa Mirjamin viereisessä asunnossa. Päivisin meidän lasten kanssa pihalla pelasivat palloa nuoret pojat ja paikalliset lapset. Söimme aamupalaa lukuunottamata ruuat aina yhdessä Mirjamin kanssa. Jarkko kuvasi Mirjamin työtiimiä ja -oloja sekä skannasi Mirjamin työtiedostoja ja kuvia ja me muut elimme tavallista lapsiperheen hässäkkää päiväunineen kaikkineen.

Lauantaina olimme tutustumassa paikallisen poliisipäällikön kotiin. Hänen aitojen kehystämällä tontillaan asui isossa savimajassa isoäiti ja isoisä sekä kaksi lammasta ja aasi, pienemmässä savimajassa pihassa siskonsa (joka ei ollut kotona) ja kahdessa pienessä majassa oli varasto ja viljavarasto ja keskikokoisessa savimajassa asui miehen perhe: hän ,vaimonsa ja kuusi lasta ja lehmä. Mielenkiintoista väkeä ja asumista. Otin myös heidän pihallaan kasvavasta kahvipuusta marjoja, sekä raakoja että kypsiä marjoja ja perheen äidiltä sain vieä lisäksi Suomessa näytettäväksi kuivattuja kahvimarjoja, joiden kahden kuoren alta kaivetaan ne kahvipavut paahdettaviksi.

Lauantain kävelyretken päätteeksi menimme yhden huoneen asuntoon Mirjamin ystävän Ittison luo Injera ja wotti -illalliselle. Ihanaa ruokaa! Parasta wottia tähän mennessä. Söimme itsemme todella kylläiseksi ja kutsuimme heidät Mirjamin luo tavallisille lätyille ja hillolle jälkiruokailtapalalle. He tulivat mielellään. Ja meillä on hauska ilta yhdessä. Syötyämme menimme kotiin pakkaamaan ja nukkumaan, sillä sunnuntaina olikin aika lähteä takaisin Arba Minchiin päin.

Sunnuntaina tie oli kuivunut huomattavasti ja menomatkan valtavat lammikot ja virtapaikat olivat vain pieniä rapakkoja. Vedimme ylös mudasta yhden Isuzun, jonka lavalla olleet kymmenet ihmiset hurrasivat. Arba Minchin saavuttua ja syötyämme, Jarkko ja pojat lähtivät auto ja veneretkelle järvelle katsolemaan luonnonvaraisia virtahepoja ja krokotiilejä. Naisväki rentoutui sllä välin pullakaffila ja shoppailemalla. Minä löysin itselleni kauniin etiopilaisen asun ja tänään olen solmeillut asuun kuuluvan huivin hapsuja etiopilaiseen tapaan. Tänään on Mirjamilla ja Jarkolla työpäivä ja Merja on saanut torireissun lisäksi kirjoitella blogihöpsötystä. Huomenna onkin auringon noustua aika lähteä kohti Addis Abebaa, Afrikan kotia.