Parin viikon päivät Jarkon kuvauksena

Yksi viikko (Jimmassa) oli ihan normaalia kurssin vetoa. Aloitus klo 9, kahvipaussi 10.30, lounas 12-14, kahvi 15.30 ja lopetus 17. Pääosin pystyttiin toteuttamaan, parina päivänä sähkön puute vähän sekoitti aikatauluja. Aiheena Word, PowerPoint, Excel, Picasa, pikakurssi digikamerasta. Luokka oli sen verran kompakti, että tarvittiin 16 mm kalansilmäobjektiivi jotta se saatiin kuvaan kokonaan... Kuvasta puuttuu ainakin kolme kurssilaista. Lisäksi tuli asennettua faxitoiminto hiippakunnan pään koneeseen. Toivelistalle jäi web-sivujen teko ja toimiston verkon rakentaminen, jotta tulotaminen onnistuisi helpommin toimiston ainoalle laserille (hubista pyydettiin kylällä 800 birriä eli 64 euroa, se ylitti budjetin). Lupasin selvitellä hintaa muualtakin. Olin saanut lainaksi vanhan xp-kannettavan, jonka xp ei kuitenkaan enää latautunut tiistain paikkeilla. Ostin kadun varren putiikista xp-kopion (8 birriä eli 0,64 euroa). Aattelin että olkoon, kun kerran Microsoft ei kuulemma enää toimita XP:tä, Vistan ilmestyttyä. Eka versio oli niin naarmuinen, ettei CD:tä voinut lukea. Vein takaisin ja kaveri poltti uuden. Sillä asennus onnistui. Hain vielä Office 2003-paketin, jota hän pyysi jo 10 birriä. Kone toimii taas. En sitä tosin enää käytännössä tarvinnut. Tällä viikolla torstaina taidettiin viedä Pajerokin korjaamolle ja haettiin perjantaina. Vaihdettiin taakse iskarit ja pyörän tuennan puslia yms. Kiristettiin myös joku tuulettimen hihna tai olisko ollut ilmastoinnin pyörityshihna.

Seuraavalla Jimman viikolla maanantaina lähdin puoli seiskalta naapurikylään 40 kilsan päähän ja kävelin siellä kolme varttia kuvaten kaikenlaista. Kylässä (Agaro) ollaan aloittamassa kummilapsiprojektia ja siihen tarvitaan kuvamatskua. Takasin ysiksi ja sitten olin aamupäivän lasten kanssa yhden hotellin uima-altaalla ja iltapäivällä menin samalle toimistolle tsekkaamaan yhden pc:n modeemiongelmaa, sekä pakkaamaan yhden koneen siirtoa varten. Sitten shoppailua perheen kanssa kylillä, ruokakauppaa ym. Iltaysiltä haettiin toisen suomalaisen perheen emännän Ainon tekemä kakku lasten kanssa autolla meille.

Tiistaina oli Merjan synttärit ja aamulla vietiin se kakku hänelle. Lähdin aamukasin jälkeen Jimmassa pitempään työskentelevän Taunon kanssa ensin kaupungintalolle maataloustoimistoon palaveriin liittyen tuleviin metsänistutusprojekteihin ja siitä parin tunnin matkan päähän Limu Atnagoon palaveeraamaan vastaavasta asiasta paikan päälle, siellä on n. 6-7 hehtaarin alue joka istutetaan metsäksi. Matkalla pysähdyin kuvaamaan maisemaa ja huomasin, että lavallamme on matkustajia. Emme olleet huomanneet missä kohdassa he olivat sinne hypänneet. Tauno palaveerasi eli tarkasti heidän projektisuunnitelmansa ja minä lähinnä kuvasin. Sitten mentiin metsään eli käveltiin paikalle minne on suunniteltu taimitarha istutusprojektia varten. Sen jälkeen lounaalle paikalliseen hotelliin, jossa huoneen olisi saanut 12 birrillä (1 euro). Parisänky, yöpöytä maalattialla. Ei suihkua. Ulkovessassa luultavasti reikä lattiassa, en tarkastanut. Lounaan jälkeen kuvattiin paikallinen kirkko sekä sen takana oleva suunniteltu istutusalue. Puoli kolmen jälkeen takaisin päin. Komeat masemat. Kyydissä oli mennen tullen yksi kirkon siivoojatar, jonka vanhemmat asuvat tuossa kylässä. Illalla Jimmassa Merjan synttäri-illallinen muiden suomalaisten kanssa paikallisessa hotellissa, yhteensä 5 aikuista ja meidän lapset, kustansi 170 birriä juomineen eli 13,60 euroa.

Keskiviikkona taisin taas olla aamupäivän uima-altaalla. Iltapäivällä kahden aikaan otin paikallisen hiippakunnan kirjanpitäjän kyytiin vähän niinkuin tulkiksi ja lähdettiin uudelle kuvausretkelle sinne Agaroon. Oltiin siellä kolmelta. Yritettiin kysyä paikallisesta kirkosta, että missä ne katulapset majailee, mutta ei vahtimestari osannut sanoa. Käveltiin kylille ja otettiin hevostaksi, ja taksipoika osasikin meille ne mestat näyttää. Toisesta paikasta löytyikin jonkinlainen lapsi/nuorisoporukka ja pelasin niiden kanssa eräänlaista meidän stiga-jääkiekkoa vastaavaa jälkapalloa yhden erän ja kun sitten jututettiin niitä, niin siinä porukassa oli yksi oikea 15v. katulapsikin. Hän tosin näyttää nuoremmalta. Kuvasin häntä ja porukkaa ja esittelivät pyynnöstä meille hänen nukkumapaikkansakin, joka oli yhden kaffilan betoninen avoveranta. Oli kuitenkin vielä valoisaa joten lähdimme kiertelemään kylää ja lupasimme tulla kuuden seitsemän maissa pimeän tultua takaisin. Käytiin paikallisessa hotelliksi itseään tituleeraavassa kaffilla. Jätin munkin ottamatta kun vitriinissä niiden seassa vaelteli torakka, tosin yksinäinen sellainen. Iltaseitsemän jälkeen näimme porukkaa uudelleen ja pyysin poikaa makailemaan siinä kahvilan terassilla ja sain ilmeisesti projektin kannalta käyttökelpoisia kuvia täysikuun valossa, kun laitoin herkkyydeksi 1250 asa ja kameran lattialle, ettei 8 sekunnin valotus heiluisi. Puoli kahdeksan jälkeen kotiuduimme.

Torstaina lähdettiin samaisten Taunon ja Ainon (Tauno on eläkkeellä oleva kemian insinööri, Aino sairaanhoitaja virkavapaalla, ovat palkattomassa vapaaehtoistyössä täällä) kanssa aamuysiltä metsäretkelle. Ajettiin vartti, auto parkkiin, pari kilsaa "Millenium-metsään", eli alueelle jonne on paikallisen milleniumin kunniaksi istutettu puita. Alue löytyikin, mutta keväällä istutetut puut olivat aika surkeassa kunnossa, osa näytti olevan siemenestä istutettu ja näkyvissä oli joistakin vain pieni verso, 10 cm. Anyway, eväät saatiin syötyä. Takaisin, lounaalle kotiin jonka Tariqua, paikallinen apulaisemme oli valmistanut. Lounaan jälkeen lapset päiväunille, kuten tavallista. Itse istuin koneen ääressä ja valmistin Jimmaan jääviä kuvia CD-kuntoon sekä surffasin sitä sun tätä. Neljän maissa singahdin Laurin kanssa kylille, teetin muutaman valokuvan paikallisessa Fuji Digital Print Shopissa, jossa samalla tuli vähän neuvottua Photoshoppia. Siitä vielä hiippakunnan toimistoon sanomaan heippa, kun emme välttämättä enää tänne tule. Ehdinkin juuri viideksi, jolloin työpäivä päättyy. Siitä äkkiä kotio, jossa naapurit, amerikkalainen lähettiperhe jo vähän odotteli sovittuun muotokuvaan pääsyä. Kun muotokuvat oli otettu ja retusoitu, Aino ja Tauno tuli paikalle ja muotokuvassa olleet Tim ja Diane tulivat dataprojetkorin kanssa uudestaan paikalle ja alettiin valmistella elokuvailtaa. Popcorni tuoksui ja vajaan puolen tunnin säätämisen jälkeen aloimme katsella leffaa Viesti mereltä - Message in a bottle. Suosittelen niille, jotka pitävät aikuisesta mausta ilman räiskimistä. Kun leffa loppui, jatkoimme vielä pakkaamista ja saimme puoleen yöhön mennessä autoon suurimman osan kamoista aamua varten. Sitten tuli vielä surffailtua puoli kahteen....

Perjantaina Tariqua tuli aikaisin ja söimme yhdessä aamupalaa. Sanoimme haikeita hyvästejä niin Tarigualle kuin Dianelle ja Timillekin ja nousimme autoon puoli ysin maissa. Tariqua jäi vielä siistimään talon seuraavia tulijoita varten. Talon jossa olisimme viihtyneet pitempäänkin, vaikka välikatolla olikin välillä rotilla aika sembalot. Olihan pihalla mukava puutarha ja jopa sementtipintainen koripallokenttä. Matkamme kohti Addista alkoi n. 30 km taipaleen jälkeen mutkistua, kun tuli renkaan vaihto. Loppumatka meni kommelluksitta, muutama kuvauspysähdys ja pissatauko ja Addiksen kodissa oltiin siinä viiden maissa.

Sitten vielä yksi highlight. Eilen maanantaina ip-unien jälkeen lähdettiin ekaa kertaa Hiltonille uimaan. Merja oli ensin vähän vastahankainen, se kun on näihin hintatasoihin nähden arvokas, meidän perheeltä allasalueelle pääsy maksoi 380 birriä eli n. 30 euroa. Ja illat alkaa olla täällä viileähköjä, nytkin yöllä puoli neljältä on 7 astetta lämpöä. Mutta altaaseen päästyä muistinkin unohtaneeni, että jo kotona olin netistä lukenut, että altaiden vesi tulee kuumista lähteistä n. 400 m maan pinnan alta. Ja vesi oli pääaltaassa n. 30 asteista, ehkä ylikin ja parissa matalammassa sivualtaassa vielä lämpimämpää. Niin lämmintä että Suvin piti siihen totutella niinkuin Vesilahdessa kesällä järviveteen, pikkuhiljaa. Illan pimetessä ja viiletessä se oli aivan taivaallisen makee kokemus. Ohessa aiemmin allasalueesta näpsäämäni kuva.

Tavattiin altaassa yksi nuori rouva, tuleva äiti Hollannista ja mentiin hänen kanssaan sitten vielä syömään. Tosin vähältä piti ettei päästy sisään Hiltonin ravintolaan, kun mulla oli shortsit. Dress code, you know. Mut sitten hovimestari tuli sanomaan, et jos lupaan ottaa Ala Carte -listalta enkä siis mene seisovaan pöytään niin olkoon :) Kolmen aikuisen ja kahden lapsen (Suvi söi Merjan annoksesta) illalliset kustansi 685 birriä eli 52 euroa. Ihan kohtuullista, mut jos vertaa Jimmassa paikalliseen ykköshotelliin jossa 4 aikuista ja kolme lasta (minä söin yhteisen Laurin kanssa) kustansi kaikkineen 170 birriä eli 13 euroa niin eroahan on. Hassu juttu oli, että olin jo maksamassa käteisellä kun Floran sanoi että täällähän voi maksaa Visallakin. Se ei edes ollut tullut mieleeni, koska korttimaksamisen on käytännössä saanut unohtaa. Tämä olikin eka korttimaksu täällä ollessa.

Jimmasta Addikseen, kotiin

Kiitos, Juska, kommentistasi. This is Africa! Niin monin tavoin, ettei sitä oikein edes osaa sanoin kuvailla! Elämä, pukeutuminen, syöminen, se mikä kenenkin mielestä on hienon näköistä, makuista ja ihanaa on vaan niin erilaista. Seuraavana haasteena meillä on parturin löytäminen meidän miesväelle. Tai no, löytäminen ei ole ongelma, kyllä niitä täällä piisaa, mutta miten saada meidän parturiin-menoa-inhoavat-pojat suostumaan jälleen vieraan parturin tuoliin. Millaiseen parturiin ja kenen tuoliin heidät saisi istumaan riittävän pitkäksi aikaa kohtuullisella sovittelulla?

Mutta siis, me lähdimme Jimmasta perjantaina itkuisten ja haikeiden halausten saattelemana. Ainon ja Taunon apulainen, Tariqua, oli ollut meillä kahden viikon ajan apulaisena ja hän oli kiintynyt meihin niin, että vietimme itkuiset jäähyväiset automatkalle lähdettäessä. Itsekin koin, että ehdin ystävystyä hänen kanssaan - hän kun oli ensimmäinen englantia hyvin puhuva apulaisemme. Hänen kanssaan pystyi puhumaan muutakin kuin välttämättömimmän ruoka-sanaston. Samoin Dianen ja Timin hyvästeleminen tuntui haikealta. Ainon ja Taunon hyvästeleminen sujui helpommin, sillä heidät tapaamme ensi viikolla, kun he tulevat Addikseen.

Automatka alkoi tankkauksella ja tienvalinnalla. Päädyimme melkein heti Addikseen päin vievälle tielle. Ajettuamme jonkin matkaa poispäin Jimmasta pysähdyimme ensimmäiselle pissatauolle. Merja kyykkiessä pusikossa Jarkko nousi kaivamaan kameraa esiin autonperästä matkan maisemakuvauksia varten. Kuskin puolen takarenkaasta kuuluin phhhhhhh. Puhki. Päätimme ajaa hetken matkaa eteenpäin asfaltille ja puunvarjoon. Siinä olisi miellyttävämpi ryhtyä renkaanvaihtopuuhiin. Lapsiyleisön ilmaantuessa paikalle tiiviiksi ryhmäksi, minä hain pallon ja vein lapset pientareelle pelaamaan antaakseni Jarkolle työrauhan.

Seuraava pysähdys olikin sitten aivan maisemallinen. Matkalla Addis Abebaan tie katkeaa, sillä edessä on patojärvi. Patojärvi lienee pullistunut laskelmia suuremmaksi, kun loistava asfalttitie jää patojärven alle ja me joudumme ajamaan löyhän sorapatjan hiekkatietä. Kivet vain ropisevat kun porhallamme eteenpäin. Pidämme maisemapysähdyksen lähellä patoa. Upea maisema. Perheemme on yhtä mieltä siitä, että näkymä on kuin luontodokumenttien Afrikasta. Arvatenkaan emme saa olla yksin. Lapset huomasivat maasturin ajavan pellolle ja juoksevat rinteen ylös luoksemme. Kuvan nuoret pojat ovat maisemanäkymän lehmälauman paimenia. Juttutuokion perusteella kuulen, että vanhin pojista on 13v ja nuorin 8v. Useimmilla pojista on viisi lehmää vastuullaan, vanhimmalla 20. Arvaan heidän olevan muslimeja, sillä kenellä muulla olisi perjantaina vapaapäivä koulusta? Olivatkohan jouluevankeliumin paimenet oikeasti miehiä, niinkuin kuvissa vai jotakin tämänkaltaisia paimenpoikia?

Matkamme etenee eteenpäin. Tietyömaan halki, ihanan uuden asfaltin yli ja kymmenien kuorma-autojen suman läpi jälleen perinteiselle "asfalttitielle", serpentiinille vuorta alas ja seuraavaa taas ylöspäin. Kertoisikohan kuva tienlaadusta muutaman sanan verran? Tärinän määrää en osaa kertoa, se täytyy vain kokea. Moottoriveneilijöillä lienee aavistus aktiivisesta ajamisesta ja tärinän tunteesta, joka tuntuu käsivarsissa ja hartioissa päivän rytyytyksen jälkeen.

Ja vielä pari paluumatkamme "mainoskylttiä" iloksenne. Tästä voi ottaa halutessaan oppia muuallekin päin - asioista ei tarvitse tehdä liian vaikeita. Muki kepin nenässä ilmoittaa siinä kohtaa olevan kahvilan ja tuo jalkaluun pätkä ilmaisee lihakaupan olevan auki. Näille meillä ei tällä matkalla ollut tarvetta. Termospullokaffit ja muut eväät riittivät automatkan loppuun asti - ja perillä odottivat Pirkon ja Akin luona lättykestit.

Etiopian erikoisuuksia, osa 1 -liikenne

Kuorma-autojen lavat eivät pääsäntöisesti kippaa, joten kaikki Isuzujen ym. kuorma-autojen kuormat puretaan ja lastataan miesvoimin. Myös sementtisäkit, hiekka, multa, kivenlohkareet, banaanit - kaikki. Hauskin näky oli tässä eräänä päivänä kun miehet purkivat hiekkakuormaa lapioiden sivulaidasta hiekkaa alas suoraan kuorma-auton viereen. Lopputulos: auto oli tyhjä ja jumissa omassa hiekassaan. Tarvittiin toinen kuorma-auto vetämään se pois hiekasta.

Auto pysäytetään kuormausta/purkua varten mihin vaan sattuu parhaiten sopimaan kuskille. Toisin sanoen liikenne jumittaa vähän väliä. Taksit ja bussit ottavat matkustajat kyytiin about keskellä tietä siitä kohtaa, mistä joku vinkkaa kyytiä. Samoin auton u-käännökset tai muut mutkat ovat sopivia ja normaaleja, silloin kun kuski niin päättää. Muu liikenne odottaa. Jos tulee kolari, autot jätetään kolaripaikalle niille sijoilleen odottamaan vakuutusyhtiön miestä. Usein tunneiksi, muu liikenne odottaa tai kiertää mistä taitaa.

Karjaa ei laidunneta missään aidatulla laitumella. Karja kuljetetaan tietä tai tien piennarta pitkin juomapaikalle ja viheralueille. Ja eläimet kulkevat sinne suht vapaasti pieni paimenpoika tai aikuinen perässään kepillä ohjaten karjaansa. Väliin eläimet näyttävät hengaavan tiellä ilman paimenta lähettyvillä. Ne vain sitten autolla kierretään sopivaa kautta. Tarvittaessa vastaantulevaa kaistaa pitkin, jolloin vastaantuleva liikenne odottaa. Joskus eläinten nilkassa on naru ja naru on toisesta päästään kiinni maahan juntatussa paalussa, jolloin eläin voi syödä ja käyskennellä pientä ympyräänsä. Toisinaan ympyrät ulottuvat tielle asti.

Päivisin ajetaan ilman valoja. Illan hämärtyessä laitetaan parkit päälle ja niillä ajetaan niin kauan kuin niillä näkee. Kun ei enää näe mitään, laitetaan ajovalot. Päivällä ajovaloja vilkautetaan, jos vastaantuleva on liian pitkään vastaantulevien kaistalla. Keskustassa sama hoituu tööttäämällä.

Tien kunto voi olla mitä tahansa pellonomaisesta möykkyisyydestä pieneen järveen ja huippukuntoiseen asfalttiin asti. Kuljettajan huomio: mielenkiintoisin kokemus viime päivinä on ollut ehjän asfaltin nimismiehen kiharat. Niissä ei meinannut pysyä tuliterät iskaritkaan mukana.

Kuormat lastataan niin täyteen kuin mahdollista. Sillanalituksia ja tunneleita ei ole, joten kuorman korkeutta ei määrää muu kuin tarpeen määrä. Huimia patjakuljetuksia ja säkkikuljetuksia täällä näkyykin - koetan löytää kuva-arkistosta kuvan. Jos kuormaa ei ole, perävaunu nostetaan vetoauton lavalle. Ei kulu renkaat ja nivelet peräkärrystä turhaan. Ja joka kuorman päällä on vahti, jonka velvollisuus on huolehtia, että lasti tulee täysimääräisenä perille.

Eläinten kuljetuksesta ei näy olevan käytännössä juuri sääntöjä. Tänään näin täysperävaunullisen säiliöauton, jonka katolle oli köytetty lammas seisomaan. Toissapäivänä oli Isuzun kattotelineellä neljä lammasta ja paimen. Kanat kuljetetaan markkinoille ja markkinoilta kotiin jalat kourassa ja kana(t) roikkuen pää alaspäin. Lammasta voidaan kävelyttää yhdestä jalasta taluttaen tai molemmista etujaloista taluttaen. Olenpa nähnyt Addiksessa kuinka lammasta kävelytettiin kuin kottikärryjä, niin että lammas käveli kahdella etujalalla kun takajalat olivat omistajan käsissä. Muutoinkin eläinten kohtelu hirvittää toisinaan. Ei siitä näin julkisesti enempää. Karua on. Kirkolla olisi tässäkin sarkaa opettamisen suhteen.

Katumyynti on sallittua tai ainakin jatkuvaa, kaikkialla kaikin tavoin. Katsokaapa Taunoa huoltoasemalla menossa kuittia hakemaan. Tuotteet levitetään joko suoraan asfatille, asfaltille pressun päälle tai narulle tienviereen tai pienelle lavalle tienviereen tai jollakin muulla sopivalla tavalla. Katukaupustelijat kulkevat myös liikennevaloissa pysähtyvien autojen luona, pankin edessä parkkipaikalla, mitä vaan keksivätkään.

Ymmärrätte varmaan, että tämä kaikki on vaatinut pientä asennemuokkausta suomalaiseen autoilukulttuuriin tottuneelle. Mutta u-käännökset ja valokuvausbreikit sujuvat meiltäkin ihan hyvin, tosin vielä toistaiseksi vanhanaikaisesti tienreunaan pysäköiden. Ja niin autokanta: se voi olla mitä tahansa tuliteristä maastureista loppuun ajettuihin kuormureihin.

Jimmassa

Viime lauantaina lähdimme samaisena aamuna ostetuilla tietokoneilla kuormatun Ainon ja Taunon lavallisen maasturin perässä kohti Jimmaa. Alkumatkan asfaltti oli ehjää ja matka taittui ripeästi. Eläinten, ihmisten, keskelle tietä pysähtyvien kyytiläisiä ottavien tai kuormaa purkavien taksien ja Izusujen vuoksi jarruttelua ei enää pidä oikein minään. Laskeuduttuamme ylängöltä jokilaaksoon muuttui tie samalla hetkellä tietyömaaksi: soraa, työkoneita, ihmisiä, kuoppia - mitä vain työmaatielle keksittekään. Näyttää kuitenkin siltä että tielle ollaan tekemässä jotakin."Tietyömaan serpentiinitien noustua vuorille" tie jatkui korjaamattomana asfalttina vielä satoja kilometrejä. Autoilu sellaisella tiellä on todella aktiivista ajamista, kiemurtelua yrittäen saaden pahimmat kuopat pyörien väliin tai kiertää ne kokonaan tai jarruttaa keventäen töyssyjä matkustajia ja autoa säälien. Minun ja Jarkon yhteinen ihmetyksen aihe on ollut, miten asfalttiin tulee näin tiheään ja näin valtavia kuoppia roudattomassa maassa? Onko syynä huono pohjustus vai saako sadekauden vesi asfaltinkin kuopalle alakautta nakertaen?

Perille pääsimme valoisaaan aikaan - ja tulimme suoraan seuraavan kahden viikon kotiimme. Pihalle tuli vuokraemäntämme amerikkalainen Diane avamaan ovet ja esittelemään taloa. Viihtyisä, persoonallinen kahden makuuhuoneen, olohuoneen, ruokahuoneen, keittiön ja toimistohuoneen muodostama kokonaisuus. Hyttysverkot ikkunoissa, joten meidän ei tarvitse nukkua verkkojen alla. Olemme siis edelleen olleet aivan terveitä. Merjalla ja Sakarilla oli hiukan kurkkukipua auton ilmastoinnin vuoksi, mutta muutoin kaikki on siis ihan "tavallisesti". Kirputkin jättivät minut rauhaan, kun kerroin heistä teille. Meillä pestään kyllä käsiä alvariinsa ja autosyömisiä ja ulkoruokailuja ennen on tippa käsidesiä paikallaan. Ehkä tuo Suvin pyytämä "aippua" auttaa oikeasti, kun koetamme välttyä ei-toivotuilta pöpöiltä.

Täällä JImmassa on lämmintä. Kuuma shortsikeli. Jarkkokin sai yhden aamupäivän ulkoilunaikan poltettua niskansa ja poskipäihinsäkin väriä. Vuokratalomme pihalla kasvaa mm. kahvia, avocadoja, mangoja, passionhedelmiä, banaaneja, guavoja ja niitä "häränsydämiä". Häränsydän on sellainen vihreä "sydämenmallinen" hedelmä, jonka hedelmäliha on valkoista ja sisällä on mustia siemeniä. Herkullista. Dianen opastuksella tutustuin puutarhaan. Kuvasta näette, miten esim. papaijat kasvavat, samoin mangot. Uskomaton tunne nähdä suomialaisen hedelmätiskin kotimaata! Carambolaa ja anastakin täällä kasvaa, yhtään ei tosin nyt kypsänä tässä pihassa. Diane pursuaa energiaa ja hedelmätietoutta, jota hän on auliiisti jakanut minullekin. Hänen tehosekoittimensa avulla meilläkin on herkuteltu passionhedelmä-tuoremehulla ja guavasoseella. Antoipa hän jogurtin juurenkin, joten meillä on ollut itsemaustettua jogurttia tänä aamuna.

Tiistaina vietimme juhlasesongin kolmatta syntymäpäivää, minun. Aamulla sain jopa hetken nukuttua keittiömelun rauhoituttua ja sain herätä lauluun, sänkyyn tuodun kakku- ja kahvitarjottimen kera. Päivällä Aino ja Tauno tulivat luoksemme lounaalle tuoden mukana pikkuisen puuseepran. Diane poikkesi tuomassa itsetehtyjä suolakeksejä ja makeila keksejä - ja kehujen jälkeen järjesti apulaisensa torstai-iltapäiväksi opettamaan minulle "soda crackereiden" tekoa. Todella hyviä, itsekin tehtynä. Annoin itselleni syntymäpäivälahjaksi letit. Dianen apulainen toi tuttavansa meille ja maksua vastaan hän letitti minulle afrikkalaiset letit. Niistä haaveilin lapsena - ja nyt se sitten viimein toteutui. Ainakin päänahkani saa tuta millaista on olla lettien verhoamana "etiopialaisena" naisena. Juhlapäivän iltana me menimme illalliselle sentral-hotelliin. Ruoka oli hyvää ja osalla seurueesta todella kipakasti maustettua. Hotellin pihalla olevaa uima-allasta menimme testaamaan eilen. Omituista kyllä, uima-altaalle pääsi lauantaina uimaan vasta klo 18 jälkeen. Iltauinnilla oli meidän lisäksemme vain yksi ainoa etiopilainen. Ja kuulemma maanantaina uima-altaalle pääsee jo aamu seitsemän jälkeen. Ehkä siis menemme seuraavalla kerralla päiväuinnille, jos tarjoilijan tieto pitää paikkansa vielä maanantaina...

Jarkon pitämä viikon mittaisen kurssin aikana minä harjoittelin paitsi elämää uuden apulaisen ja pyykkärin kanssa, myös ulkoilua ja shoppailua lasten ja Ainon kanssa. Kaikki onnistui suht hyvin. Kestovaippojen pesussa pesijämme vaatii vielä hieman harjoitusta, sen verran pissaisilta haisivat ensimmäisen pesukerran jälkeen, että pesu täytyi toistaa. Shoppailukierroksilta kaupungilta löysimme jännittävien ja merkillisten myyntiartikkeleiden ja tapojen lisäksi myös kotiin vietävää: muutamia jakkaroita, nahkavöitä, netella-huivin ja lähetysmyyjäisiin tuotteita. Huomenna alkavalla viikolla meillä on vapaampi ohjelma lähialueen lyhyine tutkimus/kuvausmatkoineen.

Awasassa ja Addiksessa

Tänään täällä, niinkuin vissiin muuallakin maailmassa, vietetään Ramadanin päättymistä. Eiliseen klo 20:een asti oli epäselvää onko juhla tänään vai huomenna. Illalla uutisissa kerrottiin, että juhla on tänään. Ilmeisesti Mekassa oli kuun asento kohdallaan ja muslimien paastokuukausi saattoi päättyä. Kaikelle kansalle se selvisi viimeistään aamun 24 tykinlauksella, jos eilisiltainen hotelli Sheratonin ilotulitus jäi joltakulta näkemättä. Meiltä jäi. Olimme sattumoisin juuri silloin pizzalla melkein koko lähettiporukan voimin.

Aamulla päätimme lasten kanssa lähteä hotelli Giionille uimaan, kun Jarkko jäi pitämään läheteille digikuvauksen ja kuvankäsittelyn perusteita. Matka sujui aluksi hyvin, kunnes keskustammassa muslimeita tuli stadionin juhlatilaisuudesta koko kadun leveydeltä jalkaisin. Koko muu liikenne seisahtui siihen. Löysimme yhden oikopolun. Sen varrella oli aikamoisia näkymiä, kun se sattui olemaan terastamokuja. Sarvellisiä lehmänpäitä oli terastamon seinää vasten nojaamassa, kottikärryissä nahkoja ym. roippeita ja pressuilla kojujen edessä oli lihapalakasoja. Ilmeisesti useampi perhe oli ostanut yhdessä lehmän juhla-ateriaa varten ja siinä nyt jaettiin lihat maksujen suhteessa.

Hotelli Giionin altaalla oli lasten allas täynnä uimataidottomia aikuisia. Joita aina joku ystävä yritti neuvoa uimaan. Pyöreää uima-allasta ympyröi aita, jossa oli väkeä katselemassa meitä uimareita kuin eläintarhaa konsanaan. Lapsia oli vain muutamia meidän lasten lisäksi. Kellukeuikkareilla uimaan pystyvät ja osaavat lapsemme turhautuvat nopeasti siihen tungokseen, mutta asialleen vihkiytynyt uimavalvoja ei päästänyt lapsiamme isoon altaaseen, jossa uiskenteli ja reunoilla seisoskeli ehkä yhteensä 8 ihmistä. Ja iso allas ylpeili Olympic Size -koollaan. Tapeltuani uimavahdin kanssa sain lopulta itse luvan mennä altaaseen ja lopulta kahden muun miehen auttaessa puhumaan uimavahtia ympäri sain Laurin kanssani altaaseen. Laurin uitua "reunarataa" pitkin altaan päästä päähän (=100m) kanssani, uimavalvoja myönsi Laurin osaavan uida, mutta kuulemma väärin. Pitäisi osata uida rintauintia, että se lasketaan uimiseksi. Koetin vääntää rautalangasta, että Suomessa lapset oppivat ensin koirauinnin ja sitten vasta rintauinnin ja sitten kroolaamaan. Uimavalvojan mielestäm vain arabit räpiköivät koirauinnin tavoin. Seuraavalla kerralla kokeilemme kyllä 5 kertaa kalliimpaa Hotelli Hiltonin uima-allasaluetta.

Lapsille jäi hinku uimaan oltuamme kolme päivää Awasalla norjalaisten virkistysalueella kentän vuosikokouksessa. Minä osallistuin kokousohjelmaan ja Jarkko oli käytännössä kolme päivää lasten kanssa uima-altaalla. Lauri ui siis sujuvasti altaanmittoja kellukeuikkareillaan, Sakari samoin ensimäistä kertaa! Suvikin luottaa kellukeuikkariinsa niin paljon, että ui muutamia metrejä altaan reunalta Iskän/Äidin luo ja takaisin. Awasan "NLMs leirplass" oli aidattu mökki-keskus-alue järven rannalla. Järvellä asui virtahepoja, joita en kyllä nähnyt, haikaroita, kuningaskalastajia ja kuulemma 150 lajia muita lintuja. Voi naapurin Jani, miten huikea bongauspaikka! Alueen puissa asui myös apinoita. Me asuimme mökeissä, joissa oli tiheällä verkolla suojatut terassit ja tiukka käsky pitää terassin ovi suljettuna, etteivät apinat pääse varastamaan ruokaa terassilta. Samoin oli apinoiden vuoksi kielto liikkua ruoka kädessä ulkona. Apinat olivat suloisia ja jotenkin inhimilisen veikeä yhdyskunta. Varsinkin emoapinat, joilla oli pikkuapinan poikanen takertuneena emon masuun kiinni.

Vuosikoukouksessa käytiin sääntömääräisten asioiden lisäksi kuulumiskierros ja ajankohtais- ja tulevaisuuden näkymiin katsaus, josta sai hyvän kuvan tämänhetken Kansanlähetyksen Etiopian työn kokonaisuudesta. Miten moninaista, vaikeita valintoja sisältävää ja haastavaa työtä täällä tehdäänkään. Kokous päätettiin levolliseen rukoushetkeen jokaisen kokoukseen osallistujan puolesta. Siitä oli hyvä jatkaa elämää ja työtä eteenpäin. Ei omissa voimissa, vaan Korkeemmass käress.

Huomenaamulla lähdemme kahdeksi viikoksi Jimmaan, jossa Jarkolla on viikon atk-kurssi synodin 10 työntekijälle ja toisella viikolla tutustumme lähetysjärjestön omiin projekteihin. Alussa meidät maahan vastaanottaneet Aino ja Tauno ovat sillä työalueella työssä. Tulemme asumaan SIM-lähetysjärjestöltä vuokratussa vierastalossa. Lähdemme jälleen malaria-aluelle, joten esirukouksia terveyden puolesta otetaan vastaan.

James Bond -elokuvan tunnelmia ja tausta-ajatuksia

Kun ajelimme eilen kaupungilla näin useita ajoneuvoja, jotka olivat kuin James Bond -elokuvasta. Jarkko muisteli yhden, erityisesti kyseisiin ajoneuvoihin kunnostautuneen elokuvan olleen "From Russia with Love". Pikkutaksit ovat Ladoja, joita täällä sadoittain ellei tuhansittain. Ajoimme sellaisen vihreän venäläisen sotilasmaasturin perässä. Maasturissa oli rättikatto ja se oli rullattu takaseinästä ylös. En ole moista koskaan aiemmin nähnyt "livenä". Hetkeä myöhemmin ajoimme ison vihreän rättikattoisen maastokuormurin perässä. Takaseinä oli siitäkin rullattu ylös ja takana istui tumma mies metallisten laatikoitten vartijana. Saattoi vain kuvitella, että laatikot sisälsivät pahisten ammuksia ja aseita ja ydinkärkiä.

Muutoinkin täällä on monessa paikassa vartijoita rynnäkkökivääreineen. Postiin ja pankkiin mennessä tehtävät käsilaukkujen ja kassien läpikäynnin ja ruumiintarkastuksen ymmärrän kohtuullisen hyvin. Mutta että kauppakeskuksiin mentäessä pitää avata kassinsa ja suostua kropan taputteluun, tuntuu liioitellulta. Ja mulla on kassissa aina eväitä, varavaatteet ja vaippoja Suville, vessapaperia, passin kopiot, muistikirja, lompakko ihan vain muutamia mainitakseni. Ja niitä sitten esitellään naisvartijalle. Keskimäärin kauppakeskukset ovat lähes tyhjiä ja törkykalliita paikallisille ja minustakin, nyt hintoihin tutustuneena, ne tuntuvat kyllä aika hintavilta. Mieluummin ostan tarvittavan toisaalta, jos löydän.

Muistatte varmaan, miten James Bond makaa ja ryömii maassa ja tilaisuuden tullen kellahtaa jonkun kauniin leidin kanssa nukkumaan maastoon. Elokuva ei koskaan näytä missä kutinassa James herää. Gidolessa, Arba Minchissä jouduin todellisen kirppuhyökkäyksen kohteeksi ja sama jatkuu edelleen täällä Addiksen sängyssäkin. Ja me siis nukumme oikeissa sängyissä kunnon taloissa. Joka ilta tarkastan sängyt ja ravistelen petivaatteet, mutta jostakin ne aina löytävät minut suupalakseen. Muilla on muutama finnin näköinen kirpunpurema, mutta mulla on jalat täplittyneet puremista. Ja ne kutiavat! Antihistamiini-tabletti ja muutama lähtiessä lahjaksi saatu voide sentään helpottavat kutinaa, kiitos Mummu ja Maaret! Yhtään kirppua en ole livenä nähnyt, mutta heidän jälkensä kyllä tunnistaa. Säästän teidät tältä näyltä ja jätän kuvaamatta sääreni.

James Bond pukeutuu sujuvasti maan tavalla ja puhuu maan kieltä tosta vaan ja jopa löytää kaipaamansa hyvin piilotetun salakätkön häkellyttävän elokuvamaisen helposti. Minun amharani kehittyy hitaaaasti. Eilen opin sanomaan, että "Misa siddist takkul nou". Lounas on puoli yksi. Ja tänään: Tinnish, tinnish amarinja titsilallahu". Puhun ihan vähän amharaa. Sen voin tokaista vastaukseksi, kun joku asiaa tiedustelee. Netella-huivin ostin näyttääkseni kohtuullisen paikalliseen tapaan pukeutuvalta. Ja vaikken mitään pahisten kätköpaikkaa etsikään, niin en meinaa löytää itselleni kaunista teepaitaa/paitapuseroa mistään! Nyt sain vihjeen, mistä päin lähtisin etsimään; piazzalta. Huomenna sinne siis. Minä kun en halua strasseja, rimpsuja, painonappikuvioita, helmiä, enkä reikiä. Ja koonkin pitäisi olla M tai L. Eikä löydy. Mun skandinaavinen maku ei oikein osu yksiin tämän s-kokoisia, värikylläisen rimsuisia vaatteita rakastavien putiikinpitäjien kanssa. Ehkä huomenna minäkin saan bondimaisen onnen avulla itselleni paidan, josta pidän. Ja tähän tämänpäivän shoppailureissun tulos: löysin yhden t-paidan, yhden pitkähihaisen, yhdet housut ja pellava puolihameen. Pärjään siis taas tovin ;) .

Kiitos monista viesteistä, joita olette jättäneet tänne blogiin. Jokainen niistä ilahduttaa! Henkilökohtaisia vastauksia emme ole monellekaan saaneet kirjoitettua, sillä emme itse pääse blogiin, eikä meillä ole kaikille mukana s-postiosoitteita. Lähetämme nämä blogiviestit kuvineen Jarkon veljelle, Jussille ja Jussi päivittää blogia parhaansa mukaan. Siispä yhteydenpidosta meihin: tekstareita on tullut minulle perille Liisalta, Heidiltä, Marialta ja mummulta. Yhtään vastausta en ole saanut lähtemään muutamaan viikkoon. Sähköpostia meille voi lähettää suoraan, jos ei halua kaikkien lukevan kirjoittamaanne. Mun osoite on merjapisteviljanenatparpisteas ja Jarkon, jarkkoatstudioamandapistefi. Muuuttamalla sanat merkeiksi saa viestit meille asti.

Kuvissa on nähtävissä tämän elokuvan prinsessa. Ensiksi nukkumassa uniaan ja sitten hereillä 2-vuotissyntymäpäivänsä aamuna. Oranssit viikset saa juomalla Mirinda-appelsiinilimpparia.

Gidolessa

Arba Minchin keskiviikko-aamun valjettua söimme aamupalaksi kaurapuuroa, leipää ja kaffia ja aloimme suunnitella lähtöä Gidoleen, pieneen kylään vuorilla. Siellä on Mirjamin toinen koti, kun hän kääntää Raamattua Gidolen ja Konzon kielelle. Ennen sinne lähtöä meillä oli kuitenkin vielä puuhaa Arba Minchissä. Aamulla ensimmäisen kuvausreissun jälkeen lähdimme krokotiilifarmille tutustuaan krokotiilien kasvatukseen, sitten Mirjamin työasiat viivästyivät ja mutkistuivat, niin kuin täällä on tapana, ja niinpä niiden ja sähkökatkoksen vuoksi pääsimme lähtemään kohti Gidolea vasta pitkällä iltapäivän puolella. Sää oli lähtiessä kaunis ja lämpöinen, mutta tie oli pitkittyneen sadekauden jäljiltä todella mutainen, kuoppainen ja märkä. Sitä mudan määrää ei voi edes osaa kuvitella kuvitella suomesta käsin, eivätkä mitkään kuvat oiken anna sille oikein oikeutta.

Ajoimme hurjaa vauhtia kotitietään porhaltavan Mirjamin perässä ja väistelimme tuttuun tapaan eläimiä, kuoppia, kiviä ja ihmisiä. Mirjamin pysähdyttyä yhteen kylään jättämään kyytiläisensä ja ostamaan banaaneita, automme ikkunat täyttyivät mustista kasvoista. Porukkaa sen kummemmin laskematta, voisin sanoa, että paikalla oli paljon lapsia, aikusia ja ihan ikä-ihmisiäkin! On häkellyttävää olla "julkkis", jota halutaan tuijottaa ja koskettaa. Hyvin meillä autossa istuvilla kuitenkin huumori riitti siinä ihmissuman keskellä.

Gidolessa kotimme oli 5 päivän ajan norjalaisten vieraskoti. Siellä tutustuimme uuteen vedensuodatusjärjestelmään nimeltään nerox ja elimme kotoisasti rivitalossa Mirjamin viereisessä asunnossa. Päivisin meidän lasten kanssa pihalla pelasivat palloa nuoret pojat ja paikalliset lapset. Söimme aamupalaa lukuunottamata ruuat aina yhdessä Mirjamin kanssa. Jarkko kuvasi Mirjamin työtiimiä ja -oloja sekä skannasi Mirjamin työtiedostoja ja kuvia ja me muut elimme tavallista lapsiperheen hässäkkää päiväunineen kaikkineen.

Lauantaina olimme tutustumassa paikallisen poliisipäällikön kotiin. Hänen aitojen kehystämällä tontillaan asui isossa savimajassa isoäiti ja isoisä sekä kaksi lammasta ja aasi, pienemmässä savimajassa pihassa siskonsa (joka ei ollut kotona) ja kahdessa pienessä majassa oli varasto ja viljavarasto ja keskikokoisessa savimajassa asui miehen perhe: hän ,vaimonsa ja kuusi lasta ja lehmä. Mielenkiintoista väkeä ja asumista. Otin myös heidän pihallaan kasvavasta kahvipuusta marjoja, sekä raakoja että kypsiä marjoja ja perheen äidiltä sain vieä lisäksi Suomessa näytettäväksi kuivattuja kahvimarjoja, joiden kahden kuoren alta kaivetaan ne kahvipavut paahdettaviksi.

Lauantain kävelyretken päätteeksi menimme yhden huoneen asuntoon Mirjamin ystävän Ittison luo Injera ja wotti -illalliselle. Ihanaa ruokaa! Parasta wottia tähän mennessä. Söimme itsemme todella kylläiseksi ja kutsuimme heidät Mirjamin luo tavallisille lätyille ja hillolle jälkiruokailtapalalle. He tulivat mielellään. Ja meillä on hauska ilta yhdessä. Syötyämme menimme kotiin pakkaamaan ja nukkumaan, sillä sunnuntaina olikin aika lähteä takaisin Arba Minchiin päin.

Sunnuntaina tie oli kuivunut huomattavasti ja menomatkan valtavat lammikot ja virtapaikat olivat vain pieniä rapakkoja. Vedimme ylös mudasta yhden Isuzun, jonka lavalla olleet kymmenet ihmiset hurrasivat. Arba Minchin saavuttua ja syötyämme, Jarkko ja pojat lähtivät auto ja veneretkelle järvelle katsolemaan luonnonvaraisia virtahepoja ja krokotiilejä. Naisväki rentoutui sllä välin pullakaffila ja shoppailemalla. Minä löysin itselleni kauniin etiopilaisen asun ja tänään olen solmeillut asuun kuuluvan huivin hapsuja etiopilaiseen tapaan. Tänään on Mirjamilla ja Jarkolla työpäivä ja Merja on saanut torireissun lisäksi kirjoitella blogihöpsötystä. Huomenna onkin auringon noustua aika lähteä kohti Addis Abebaa, Afrikan kotia.